Terapiamenetelmäni

Terapeutti toimii terapiamatkalla ikään kuin kartanlukijana, joka auttaa asiakasta löytämään oikean reitin, mutta asiakkaan tulee kuitenkin itse kulkea tämä muutosmatka. Kognitiivisessa terapiassa hyödynnetään nykyään myös muita terapiamenetelmiä tukena. Minä hyödynnän terapiassa skeematerapian lisäksi myös uusia ns. kolmannen aallon terapiamenetelmiä eli hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT), myötätunto-suuntautuneen (CFT), tietoisuustaitopohjaisen (MBCT) sekä metakognitiivisen (MCT) terapian työkaluja. 

Skeematerapiassa tutkitaan lapsuudessa tai menneisyydessä syntyneiden tunnelukkojen vaikutusta nykyhetkeen ja avataan niitä niin, etteivät ne enää estä henkilöä toimimasta itselle ja muille vahingollisella tavalla. Samalla arvioidaan asiakkaan uskomusten vaikutuksia hänen tunteisiin ja tarpeisiin, jotka ovat usein jääneet täyttymättä. Tietoisuustaitopohjaisilla (mindfulness) -harjoituksilla vaikutetaan asiakkaan tunnesäätelytaitoihin, minkä vuoksi se soveltuu erityisen hyvin voimakkaista tunnevaihteluista ja itsetuhoisuudesta kärsiville asiakkaille. 

Hyväksymis- ja omistautumisterapeuttisilla työkaluilla pyritään tunnistamaan ja hyväksymään ne asiat, joihin henkilö ei pysty vaikuttamaan ja keskitytään muuttamaan niitä asioita, joihin hän omalla toiminnalla voi vaikuttaa. Menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden hyväksyntää voidaan lisätä myös mindfulness- ja mielikuvaharjoituksilla, jotka vaikuttavat positiivisesti ja korjaavasti asiakkaan aikaisempiin kokemuksiin, traumaattisiin muistoihin sekä tulevaisuuden uhkakuviin. HOT-menetelmien avulla tutkitaan myös asiakkaan arvoja ja omistaudutaan arvojen mukaiseen toimintaan. 

Myötätuntosuuntautuneet työkalut soveltuvat erityisesti vaativuuden, itsekritiikin ja häpeän tunteen kanssa kamppaileville asiakkaille, joiden on vaikea suhtautua itseen tai muihin armollisesti inhimillisyydestä käsin. Metakognitiivisessa lähestymistavassa puolestaan tutkitaan ja muutetaan ajatusten sisältöjen sijaan ajattelun prosesseja eli sitä miten ajatukset syntyvät sekä suhdetta omiin ajatuksiin. Hyödynnän terapiassani myös dialektisen käyttäytymisterapian (DKT) menetelmiä niiltä osin, kuin se on yksilöterapiassa mahdollista.

Kognitiivisella terapialla on saavutettu erinomaisia tuloksia mm. masennuksen, ahdistuksen, riippuvuuksien, pelkotilojen ja syömishäiriöiden hoidossa. (Hofmann, Asnaani, Vonk, Sawyer, & Fang, 2012) Aiheesta lisää täältä. 

Lue lisää mitä on lyhytterapia >>

Joka ei koskaan putoa raiteilta ja mene rikki
jatkaa aina samaa rataa ja on turvassa
suurelta murheelta ja suurelta onnelta.
-Tommy Tabermann-