Yrityksen arvot

Terapiaa Mielelle nojaa toimintansa vahvoihin arvoihin, jotka muodostavat sen toiminnan perustan ja luonteen. Luottamus, kunnioitus, myötätunto ja muutosmyönteisyys kuvastavat myös minua terapeuttina.  Yhteiskunnallisen vastuun kantaminen yhdessä arvopohjaisen toiminnan rinnalla ovat minulle merkityksellisiä yritystoiminnan peruspilareita. 

Yrityksen arvot ohjaavat yrityksen tapaa toimia. Alla on kerrottu lisää Terapiaa Mielelle arvoista.

Luottamus

Luottamus on kaiken yhteistyön perusta, minkä vuoksi 100% luottamus on myös yritykseni ensimmäinen arvo. Takaan kaikille keskusteluille täyden luottamuksen, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei keskusteluja tallenneta sähköisiin järjestelmiin tai vuodeta kolmansille osapuolille missään kohtaa terapiaa. Keskusteluista tehdyt muistiinpanot tehdään hoitosuhteen -ja suunnitelman mahdollistamiseksi, mutta niissä ei mainita mitään henkilöä yksilöiviä tietoja ja ne tuhotaan tietoturvallisesti terapiajakson päätyttyä.

Kunnioitus

Jokaisella meistä on oma historiamme, joka on muovannut meistä uniikkeja yksilöitä. Jokainen ihminen voi myös sairastua mielenterveyden sairauksiin. Minulle on tärkeää kohdata jokainen asiakas syvällä kunnioituksella ja huomioida, että hän on tehnyt parhaansa selviytyäkseen elämästään. Terapian aikana kuuntelen asiakkaan toiveita ja näkökulmia, mutta myös haastan häntä löytämään uusia. Asiakas on kuitenkin itse itsensä paras asiantuntija, minkä vuoksi hänellä on yleensä paras näkemys siitä, mikä hänelle on tässä hetkessä sopivin tapa edetä ongelmansa kanssa eteenpäin. Minun tehtäväni terapeuttina on auttaa näitä näkemyksiä ja etenemistapoja tulemaan esille.

Myötätunto

Monet mielenterveyden kanssa kamppailevat asiakkaani ovat kasvaneet hyvin vaativassa ilmapiirissä, jossa heidän hätäänsä on suhtauduttu ynseästi, vähättelevästi, ilman empatiaa tai ymmärrystä. Tällainen suhtautumistapa tekee koetusta tuskasta entistä suuremman. Minulle on terapeuttina tärkeää suhtautua asiakkaisiini myötätuntoisesti, hyväksyntää ja ymmärrystä jakaen. Uskon, että tämä on jokaisen yksilön perustarve. Jos on lapsuudessaan jäänyt vaille myötätuntoa, sitä helposti sortuu aikuisuudessa kohtuuttomaan kriittiseen sisäiseen puheeseen, mikä helposti johtaa jatkuvaan pahaan oloon. Tämän vuoksi myötätuntoisuus on minulle tärkeä arvo, jota vaalin terapeuttina asiakkaideni kanssa, mutta myös yrittäjänä yritykseni kanssa.

Muutosmyönteisyys

"Vain muutos on pysyvää." Ihminen muuttuu koko ajan, vaikka hän ei sitä itse heti huomaisikaan -muutenhan olisimme kaikki jääneet vastasyntyneen tasolle. Joskus asiakkaan voi olla vaikea itse pysyä muutosmyönteisenä terapiamatkansa aikana, koska muuttuminen oman toiveen mukaiseen suuntaan voi olla haastavaa ja viedä aikaa. Minä olen terapeuttina nähnyt monia menestyneitä muutosmatkoja, minkä vuoksi uskon, että jokaisella asiakkaalla on mahdollisuus muuttua ja muuttaa elämäänsä parempaan suuntaan. Minun tehtävä terapeuttina on pysyä muutosmyönteisenä niissäkin tilanteissa, kun asiakkaan oma usko ei kanna. Usein asiakas saattaa tavoitella ensi alkuun liian suuria muutoksia, minkä vuoksi muuttuminen tuntuu ylivoimaiselta, raskaalta ja hitaalta. Sen vuoksi asetamme terapiassa pieniä, realistisia välitavoitteita, jotka ylläpitävät muutosmyönteisyyttä.

Mitattavuus

Monet terapia-alan yritykset tarjoavat asiakkailleen keskusteluapua ja henkistä tukea, mistä on toki monille apua, mutta terapian tuloksellisuutta ei millään tavalla muuten arvioida. Terapiaa Mielelle haluaa olla tältä osin erilainen palveluntarjoaja. Asiakas arvioi terapian alussa oman lähtötilanteensa ja arvioi lopussa oman vointinsa uudestaan. Näin saadaan mitattavia vertailutuloksia, joiden perusteella voidaan arvioida, kuinka hyödyllistä terapia on asiakkaalle ollut. Mikäli asiakas kokee, ettei hän ole 15-20 käynnin terapiajakson aikana oppinut mitään uutta itsestään tai uusia mielenhallinnan taitoja, eikä hänen vointinsa ole lainkaan kohentunut tai hän ei ole muuten yhtään tyytyväinen saamaansa palveluun, palautamme hänelle rahat takaisin 100%. (Lue lisää täältä: Tyytyväisyystakuu)

Mittaustulostemme perusteella ne asiakkaat, jotka ovat terapiaan tullessaan voineet kaikkein huonoimmin, saavuttavat terapiassa myös suurimmat positiiviset muutokset omassa hyvinvoinnissaan. Tämä on hyvin kannustavaa niille asiakkaille, jotka ajattelevat tilanteensa olevan lähes epätoivoinen. Tämä on myös tärkeää tietoa minulle terapeuttina siitä, kuinka vaikuttavaa tarjoamani palvelu on. Saan mittaustulosten perusteella myös arvokasta palautetta ja näkökulmia kehittäessäni käyttämiäni menetelmiä entistä tehokkaimmiksi. 


Missio 

Yrityksen missio kertoo siitä, mikä (yhteiskunnallinen) syy yrityksen olemassaoloon on. Terapiaa Mielelle missio on lisätä ihmisten mielen hyvinvointia, joka vähentää samalla pahoinvoinnin kerrannaisvaikutuksia yhteiskunnan harteilta. 

Visio 

Visio on yrityksen tulevaisuuden tavoitetila. Terapiaa Mielelle visiona on olla luotettu ja tunnettu kumppani mielenterveyden haasteiden ratkomisessa ja mielen hyvinvoinnin edistämisessä 18-45 -vuotiaiden naisten parissa.

Strategia 

Yrityksen strategia kertoo siitä, millä toimilla se aikoo päästä visioonsa. Terapiaa Mielelle strategisena tavoitteena on psykoedukaation avulla ymmärryttää kohdeyleisöään siitä, mitä mielenterveyden haasteet ovat, miten ne ilmenevät ja miten niitä voidaan kognitiivisen lyhytterapian avulla ratkoa. Yrityksen tavoitteena on normalisoida mielenterveyden ongelmia ja madaltaa asiakkaiden kynnystä hakea apua ennen kuin ongelmat kasvavat liian suureksi. Laadukkaan ja ammattitaitoisen palvelun avulla yritys auttaa asiakkaitaan voimaan paremmin ja vahvistaa mitattavilla tuloksilla kokemuksia lyhytterapian tehokkuudesta. Yrityksen tavoitteena on ottaa kantaa myös nyky(työ)elämän ilmiöihin ja niiden vaikutukseen ihmisten mielenterveyteen.